Louhisaaren ostamisesta käytiin kokouksessa pitkiä ja perusteellisia keskusteluja. Hankkeen vastustajat vetosivat mm. siihen, että Mannerheim olisi halutessaan voinut ostaa Louhisaaren itse muttei ollut sitä tehnyt. Epäiltiin myös, ettei Muinaistieteellinen toimikunta (= nykyinen Museovirasto) tule huolehtimaan linnan korjaamisesta ja ylläpidosta sovitulla tavalla. Hanketta haluttiin lykätä, jotta sitä voitaisiin vielä valmistella. Perusteellisten keskustelujen jälkeen puolesta ja vastaan päätettiin yksimielisesti käyttää rahat Louhisaaren linnan lunastamiseen puistoineen ja ajoväylineen, ja sitten siirtää se Muinaistieteellisen toimikunnan omistukseen ja hoitoon. Kauppasumma oli 21 miljoonaa markkaa. Lisäksi päätettiin antaa kunnialahjana Vapaussodan Invalidien Liitolle, Vapaussoturien Huoltosäätiölle, Jääkäriliitolle ja Kaatuneitten Omaisten Liitolle kullekin 1 500 000 markkaa sekä Sotainvalidien Veljesliitolle 15 miljoonaa markkaa. Lahjoitettu kokonaissumma oli siten samansuuruinen kuin Louhisaaresta maksettava summa, eli 21 miljoonaa markkaa.

Neuvottelut Louhisaaren ostamisesta everstinrouva Inkeri Hovisen kanssa olivat vaikeat ja tiukat. Esimerkkinä tästä voidaan mainita, että Ratsastajapatsasvaltuuskunta oli valmis ostamaan linnan irtaimiston Kansallismuseon asiantuntijan arvioimaan hintaan. Irtaimistosta vaadittiin kuitenkin yli kaksinkertaista hintaa, mihin Ratsastajapatsasvaltuuskunta ei voinut suostua. Everstinrouva järjesti tällöin huutokaupan, mutta huutokauppayleisö ei halunnut korottaa esineiden hintoja ja jotkut jopa lahjoittivat esineitä museolle huudettuaan ne. Silloisella kenraaliluutnantti Adolf Ehrnroothilla oli valtava työ sisällyttää kauppasummaan mm. sellaisia huonekaluja kuin sen sängyn, jossa tuleva Suomen marsalkka syntyi. Tämä sänky löytyy nyt Louhisaaren linnasta. Kauppasummaan sisältyi paitsi linna, lehtikuja ja sen jatko Askaisten kirkkoon päin, sekä 8 hehtaaria maita kartanon ympärillä. Ajatuksena oli, ettei linnan välittömään läheisyyteen missään vaiheessa voisi kohota esimerkiksi asutuskeskusta, vaan että myös linnan arvokas miljöö säilyy. Lopuksi onnistuttiin sopimaan kaupan ehdoista ja Ratsastajapatsasvaltuuskunta osti Louhisaaren vuonna 1961.