Mannerheim

Suomen marsalkka, vapaaherra G. Mannerheim (1867-1951)

Carl Gustaf Emil Mannerheim syntyi 4. kesäkuuta 1867 Louhisaaren linnassa, joka sijaitsee Turun lähellä Askaisissa. Hänen vanhempansa olivat kreivi Carl Robert Mannerheim ja Hélène, os. von Julin. Lapsuudenkoti kuitenkin rikkoontui isän epäonnisen liiketoiminnan ja ulkomaille muuton, sekä äidin kuoleman (vuonna 1881) seurauksena. Seitsenpäinen lapsikatras sijoitettiin eri sukulaisperheisiin. Gustafin huoltajaksi tuli hänen enonsa Albert von Julin. Raskaat lapsuudenkokemukset heijastuivat myös koulunkäyntiin – vuonna 1882 aloitetut opinnot Haminan kadettikoulussa keskeytyivät erottamiseen huonon käytöksen vuoksi vuonna 1886. 


Palvelus Venäjällä 

mannerheim-nuorenaAasian tiedustelumatkaMannerheim sai sotilaallisen koulutuksensa Pietarissa Nikolajevin ratsuväenkoulussa. Hän palveli kaikkiaan 30 vuotta Venäjällä. Tähän ajanjaksoon mahtuu paljon. Hän palveli kaikkiaan 13 vuotta Henkikaartin HM Keisarinna Maria Feodorovnan Chevalierkaartissa. Palvelus Venäjän maineikkaimmassa ratsuväkirykmentissä päättyi 1904 kun hän lähti vapaaehtoisena Venäjän – Japanin -sotaan saadakseen sotakokemusta.

Aasian tiedustelumatka

Vuosina 1906-08 hän oli suorittamassa sotilaallista tiedustelutyötä Venäjän Yleisesikunnalle Keski-Aasiassa ja Kiinassa. Lisäksi hän suoritti tieteellistä tutkimustyötä Suomen Kansallismuseolle ja Suomalais-ugrilaiselle seuralle. Matkan aikana hän ratsasti kaikkiaan 14 000 km. Palattuaan matkaltaan hän siirtyi Puolaan toimien aluksi 13. Wladimirin ulaanirykmentin komentajana, ja vuodesta 1911 Henkikaartin HM Keisarin ulaanirykmentin komentajana. Vuonna 1914 hänestä tuli prikaatinkomentaja. Prikaatinsa kanssa hän lähti Ensimmäiseen maailmansotaan, jonka aikana hän taisteli Venäjän armeijassa Saksaa ja Itävalta-Unkaria vastaan muun muassa Galitsiassa ja Karpaateilla. Ennen vallankumousta hän toimi VI armeijakunnan komentajana yksi kymmenestä vastaavasta tehtävästä koko Venäjän armeijassa. Syyskuussa 1917 hänet siirrettiin reserviin, koska hän ”ei enää sopeutunut nykyisiin oloihin”.

Mannerheim itse tilittää muistelmissaan palvelusaikaansa Venäjällä seuraavasti: … ja kun silmäilin taaksepäin tuohon aikaan, minkä olin kulkenut tsaarin univormussa, myönsin kiitollisena, että toiveeni olivat täysin toteutuneet. Olin päässyt suurempiin oloihin, jotka olivat tarjonneet väljempiä näköaloja kuin mihin minulla 1800-luvun viimeisillä vuosikymmenillä olisi ollut mahdollisuutta Suomessa. Kukin eri vaihe virkaurallani oli ollut erinomaisen antoisa, ja lisäksi minulla oli ollut onni kuulua, vieläpä komentajanakin, valiojoukkoihin, joissa oli hyvät upseerit ja oiva henki. Sellaisten joukkojen johtaminen sekä rauhan että sodan aikana oli tuottanut minulle tyydytystä. Olin nähnyt paljon mielenkiintoista kahdessa maanosassa.


Valtionhoitaja

Kenraaliluutnantti Mannerheim siirrettiin reserviin lokakuussa 1917, ja saman vuoden joulukuussa hän palasi Suomeen. Hän ilmoitti läheisilleen aikovansa viettää rauhallisesti elämänsä viimeiset vuodet, pitkän ja vaiherikkaan uransa jälkeen. Näin ei kuitenkaan tullut tapahtumaan. 

Kun Saksa oli marraskuussa 1918 joutunut antautumaan, kenraali Mannerheim valittiin Suomen valtionhoitajaksi (12.12. 1918-26.7.1919). Mannerheim toimi myös ylipäällikkönä 30.12.1918-26.7.1919.

Hän allekirjoitti valtionhoitajana Suomen hallitusmuodon vuonna 1919. Lisäksi  Mannerheim suoritti ulkomaan- ja kotimaanmatkoja Suomen ja suomalaisten omanarvontunnon kohottamiseksi. Ulkopolitiikassa hän valvoi Suomen etuja Venäjän sisällissodan aiheuttamassa jännityksessä ja pyrki rakentamaan suhteita läntiseen Eurooppaan.

Suomen hallitusmuodossa 1919 määriteltiin, että Tasavallan presidentin vaalin suorittaisi 300 kansan yleisillä ja yhtäläisillä vaaleilla valitsemaa valitsijamiestä. Ensimmäisellä kerralla vaalin kuitenkin suorittaisi eduskunta. Keväällä 1919 alkoivat pääehdokkaiksi valikoitua Korkeimman oikeuden presidentti K.J. Ståhlberg ja kenraali Mannerheim, jota tukivat lähinnä valtiomuototaistelun kuningasmieliset puolueet. Presidentinvaalissa 25.7. 1919 sai Ståhlberg 143 ääntä, Mannerheim 50 ääntä, L.K. Relander yhden äänen ja Väinö Tanner yhden äänen.

9

Suomen armeijan ylipäällikkö

Mannerheim toimi Suomen armeijan ylipäällikkönä kolmessa eri sodassa – Vapaussodassa 1918, Talvisodassa 1939–40 ja Jatkosodassa 1941–44. Vuodesta 1931 hän toimi Puolustusneuvoston puheenjohtajana.  

Talvisodan edellä Mannerheim olisi halunnut tehdä Neuvostoliitolle myönnytyksiä, jotta Suomi olisi ehtinyt varustautua sotaan kunnolla. Hänen ehdotuksestaan Suomessa toimeenpantiin lokakuussa 1939 hiljainen liikekannallepano Ylimääräisten harjoitusten muodossa. Tässä yhteydessä hänestä 17.10. tuli salaisella asetuksella puolustusvoimien komentaja. Mannerheim kritikoi hallituksen optimismia ja uhkasi erota tehtävistään, mutta puna-armeijan sitten hyökättyä hän suostui 30.11.1939 ryhtymään ylipäälliköksi.

 Talvisodan aikana Mannerheimin käsitykset maan kannalta parhaasta politiikasta vaihtelivat suuresti kuten hallituksenkin. Lopulta hän kuitenkin suositteli Neuvostoliiton rauhanehtoihin suostumista, ja ryhtyi tarmokkaasti vahvistamaan uuden itärajan puolustusta. Maailmansodan jatkuessa Mannerheim jäi talvisodan päätyttyä maaliskuussa 1940 ylipäälliköksi, vaikka tämä tehtävä rauhan aikana kuului presidentille.

Saksan ja Neuvostoliiton sodan puhjetessa kesäkuussa 1941 Suomi joutui tilanteeseen, jossa sen oli luonnollista aloittaa talvisodassa menetettyjen alueiden takaisin valtaaminen. Sodan aloitti kuitenkin Neuvostoliiton ilmavoimien laaja hyökkäys 25.6. 1941.  

Jatkosodassa Suomen armeija valtasi takaisin talvisodan rauhassa menetetyt alueet sekä suuren osan Itä-Karjalaa. Hyökkäyssotaan ryhdyttäessä Mannerheim lähetti joukoilleen 10.7. 1941 kuuluisan miekantuppipäiväkäskyn.

Päämajassa Mikkelissä  Mannerheim johti sotaa pienen maan resurssien mukaisesti, varovaisesti. Jälkeenpäin häntä kiitettiin siitä, että Suomen armeija ei hyökännyt Leningradiin ja että Muurmannin rataa ei katkaistu. 

 

Tasavallan Presidentti

12Mannerheim valittiin Tasavallan presidentiksi (4.8.1944-8.3.1946), koska vain hänen katsottiin pystyvän vievän maan rauhaan. Hänen nauttimansa luottamus takaisi se, että neuvotteluja Neuvostoliiton kanssa ei katsottaisi petokseksi ja että koko armeija noudattaisi rauhansopimusta. Mannerheim sanoutui irti presidentti Rytin allekirjoittamasta erillisrauhan estävästä sopimuksesta ja suostui aselepoon.

Välirauhansopimuksen (19.9.1944) jälkeen Mannerheim pyrki aktiivisesti löytämään uuden, Suomelle niissä oloissa mahdollisimman edullisen ulkopoliittisen ratkaisun. Liittoutuneiden valvontakomission valvoessa Suomea Mannerheimin oli pakko hyväksyä useita vastenmielisiä ratkaisuja. Hän joutui mukautumaan suojeluskuntien, Lotta Svärd -järjestön ja Suomen aseveljien liiton lakkauttamiseen. Vastaavasti hänen aikanaan maanpetoksesta tuomittuja vapautettiin ja näitä otettiin jopa Suomen hallitukseen.

Sotasyyllisyysoikeudenkäynnin aikana (1945-1946) esiintyi vaatimuksia myös hänen syyttämisestään, ja hän joutui käytännössä puolustuskannalle. Hänen mahdollisuutensa johtaa Suomen ulkopolitiikkaa tehokkaasti olivat vähäiset, ja sairauden uuvuttamana hän erosi presidentinvirasta maaliskuussa 1946.

 

Mannerheim kansalaisjärjestöjen johdossa

Mannerheimilla ei ollut julkista tehtävää. Vuonna 1919 hänelle oli kerätty suuren kansalaisadressin yhteydessä merkittävä rahasumma, jonka pääoman käytöstä hän sai itse päättää. Mannerheimin sodissa näkemät kärsimykset sekä keskustelut vanhemman sisarensa, Kirurgisen sairaalan ylisairaanhoitajattaren Sophie Mannerheimin kanssa antoivat hänelle kimmokkeen perustaa vuonna 1920 Kenraali Mannerheimin Lastensuojeluliiton (nykyinen Mannerheimin Lastensuojeluliitto). Sen tavoitteena oli parantaa lasten terveyttä Vapaussodassa kärjistyneiden sosiaalisten rajojen yli. Vuonna 1922 hänestä tuli Suomen Punaisen Ristinpuheenjohtaja seuraaviksi lähes 30 vuodeksi. Tämäkin kaikki rajat ylittävä toiminta oli lähellä hänen sydäntään, ja hän omistautui sille koko tarmollaan. 

 

Viimeinen iltahuuto

Viimeiset vuotensa presidenttikauden jälkeen Mannerheim vietti hiljaisesti, talvet Sveitsissä ja kesät Suomessa. Hän kuoli 28. tammikuuta 1951, 83-vuotiaana Lausannessa Sveitsissä. Hänet haudattiin Hietaniemen sankarihautausmaalle 4. helmikuuta kaikin kunnianosoituksin. 

Mannerheimin monipuolista toimintaa Suomen ja suomalaisten hyväksi kuvastaa hyvin hänen sukunsa tunnuslause: "Candida pro causa ense candido", eli "Puhtain asein puhtaan asian puolesta".



Teksti: Vera von Fersen ja Helsingin Suomalaisen Klubin Mannerheim -sivusto